Muutosten maa – Suomen lasten ympäristöhistoria Posted on 21/09/202420/09/2024 By Susan Wilander Jussi Kaakinen & Juha Kuisma & Kirsti Manninen:Muutosten maa – Suomen lasten ympäristöhistoria Otava, 2024 s. 135 Muutosten maa on koko perheen tietokirja, joka kertoo Suomen ympäristön historiasta. Suomeen asettuneiden ihmisten, eläinten ja kasvien selviytyminen sopeutumalla paikallisiin olosuhteisiin kuvataan mielenkiintoisesti. Runsas kuvitus kantaa lukijan koko historian läpi pysähtyen jokaisella aukeamalla poimimaan esille olennaisimmat käännepisteet omasta taustastamme. Tiesitkö, että Suomen vanhimpana viljelykasvina pidetään vesipähkinää? Nykyisin se ei kasva enää Suomenlahden pohjoispuolella, mutta jääkauden jälkeisenä lämpökautena se saattoi levitä ihmisen avulla Suomeenkin. Vesipähkinän hedelmiä on löytynyt järvien pohjakerroksista Maaninkaa ja Evijärveä myöten. Ihmiset ovat kuljettaneet pähkinöitä mukanaan ja istuttaneet niitä sopiviin rantavesiin, koska itsekseen ne eivät olisi voineet levitä vastavirtaan järvestä toiseen. Kirjassa kerrotaan myös kaskirukiista eli korpirukiista. Se kylvettiin harvaan, sillä yhdestä siemenestä saattoi kasvaa jopa 30 kortta ja tähkää ja sato olla jopa nelikymmenkertainen kylvökseen nähden. Toisaalta liian kostea tai kuiva kesä saattoi johtaa koko sadon tuhoutumiseen. Muutosten maa on kuitenkin paljon muutakin kuin väläyksiä historian poluilta. Kirja tarkastelee historiaa ympäristön muutosten kautta ja siinä on vahva ympäristönsuojelullinen näkökulma. Kirjan viimeinen luku käsitteleekin toisen maailmansodan jälkeisen ajan lisääntyneen kulutuksen vaikutuksia ympäristöön ja toisaalta voimistuvan ympäristönsuojelullisen ajattelun kulkua läpi koko yhteiskunnan. Kuten kirjassa todetaan, Suomessa luonnonsuojelua ja ympäristönsuojelua on kehitetty askel kerrallaan, yleensä kansalaisten havaitsemasta yksittäisestä uhasta lähtien. Laulujoutsenista saimaannorppien kautta raakkuihin sama kaava tuntuu toistuvan edelleen. Muutosten maata voi suositella koko perheen luettavaksi. Jokainen löytää siitä varmasti itselleen mielenkiintoisia ja uusia asioita. Jussi Kaakisen kuvitus ja taitto ansaitsevat erityismaininnan – kirja näyttää tyylikkäältä, kuvitus herättää mielenkiinnon ja on havainnollista sekä informatiivista. Susan Kirja-arvostelu Muutosten maatietokirja
Kirja-arvostelu Parantava metsä Posted on 28/10/202514/10/2025 Parantava metsäMiina Savolainen ja Satu JärvilehtoReadme.fi 2024, s. 288 Varmasti kaikki ovat jo tietoisia metsän hyvinvointia tukevista ominaisuuksista, jotka on tutkimuksissakin todistettu. Savolainen ja Järvilehto sukeltavat nyt syvemmälle metsään ja kertovat kuinka puut, marjat, sienet ja jäkälät toimivat luonnonrohtoina. He opettavat miten tunnistaa kasvit ja hyödyntää niitä käytännössä. Jokaisesta kasvista… Read More
Kirja-arvostelu Luontoa kotipihaan – Puutarhaneuvoksen parhaat Posted on 21/10/202514/10/2025 Ilmastoviisaan pihan elementit: 1. läpäisevät pinnat, 2. monikerroksellinen kasvillisuus, 3. elävä maa, 4. avoin mullospinta piiloon, 5. risut, lehdet ja ruohosilppu sekä 6. monihyötyinen kasvillisuus sopivat jokaisen nykypihan ohjenuoraksi. Read More
Kirja-arvostelu Monivuotiset vihannekset ja yrtit – Vaivatonta satoa ja helppoja herkkuja Posted on 04/11/202514/10/2025 Monivuotiset vihannekset ja yrtit – Vaivatonta satoa ja helppoja herkkujaEmmiina Lehtonen ja Heli PlattonenReadme.fi 2025, s.448 Lehtosen ja Plattosen lähes 500-sivuinen järkäle iskee samaan saumaan kuin kolme vuotta sitten ilmestynyt Philipp Weissin, Annevi Sjöbergin ja Daniel Larssonin kirja Monivuotiset vihannekset. Myös Lehtosen ja Plattosen kirja perustuu pitkälti omiin kokemuksiin ja… Read More