Blog · 24/02/2022

Tomaatin taimi ruukussa ikkunalaudalla, Kuva: Susan Wilander.

Tomaatti on vuoden vihannes 2022!

Tomaatti on varmasti monelle ensimmäinen kotipuutarhaan hankittava laji. Mikä voisikaan olla houkuttelevampaa kuin auringossa meheväksi kypsynyt itse kasvatettu tomaatti? Ja se lajikevalikoima! Tomaatteja on todellakin joka lähtöön!

Tänä vuonna tomaatit pääsevät erityisesti framille, sillä Puutarhaliitto ja Kotimaiset kasvikset ry ovat valinneet tämän vuoden vihannekseksi tomaatit. Niitä syödään Suomessa noin 12 kg vuodessa per henkilö, joten tomaatin ystäviä maassamme riittää.

Itselläni on jo vuosia ollut joka kesä yksi tai useampia lajikkeita kasvamassa, välillä paremmin, välillä huonommin tuloksin. Yksi lajike tai oikeammin kanta on kuitenkin osoittautunut niin varmaksi tapaukseksi, että sitä voi suositella ihan kaikille. Myös niille, joilla tomaatit aina epäonnistuvat. Kyseinen kanta on Evakko-tomaatti, vanha maatiaiskanta, jota saa mm. Maatiainen ry:n siemenvälityksestä. Evakko on minulla ja monilla muilla pärjännyt niin avomaalla kuin lasitetulla parvekkeella, kuumina ja kylmempinä kesinä, hyvällä ja hieman huonommallakin hoidolla. Se tuottaa meheviä ja makeita perustomaatteja ja sato on yleensä runsas sekä pitkälle syksyyn jatkuva.

Evakko-tomaatin taimia koulittuna omiin ruukkuihinsa. Kuva: Susan Wilander.
Pienistäkin evakon taimista näkee jo, että niistä kasvaa tukevia pensaita.

Tomaatti on todellinen kotipuutarhurin ystävä. Se on varmasti yksi helpoimmista kylvettävistä. Jokainen tomaatin kylvöä kokeillut on varmaan huomannut olevansa pian pulassa tomaattimetsän kanssa, koska siemenet itävät niin hyvin. Yleensä ei kannata kylvää ”varmuuden vuoksi” -siemeniä, jollei sitten aio lahjoittaa taimia ystäville tai viedä vaikkapa keväisiin taimivaihtotapahtumiin.

Sosiaalisen median perusteella monet laittavat tomaatit nykyään alulle jo helmikuussa. Itse odottelen maaliskuun puoliväliin. Kylvämäni lajikkeet ovat aina itäneet vauhdilla ja kasvaneet vielä vauhdikkaammin. Liian aikaisesta kylvöstä tulee enemmän harmia kuin hyötyä, vaikka sitten ensimmäisiä tomaatteja saisikin odotella pari viikkoa pidempään.

Tomaatin raakileita tertuissa. Kuva: Susan Wilander.
Evakko tuottaa runsaasti satoa.

Tomaatti on myös yksi niistä kasveista, joiden kumppanuuskasveista on runsaasti tietoa saatavilla. Sen mukaan voikin suunnitella parhaan mahdollisen viljelykokonaisuuden omaan puutarhaan.

Tomaatti – Solanum lycopersicum

Hyviä kumppanuuskasveja tomaatille ovat: pensaspapu, salaatti, paprika, purjo, retiisi, retikka, raparperi, selleri, pinaatit, sipuli, porkkana, parsa, basilika, minttu, persilja, kehäkukka, koristekrassi, samettikukka, valkosipuli, kurkkuyrtti, kiinansipuli.

Huonoja kumppaneita sen sijaan ovat: kaalit, peruna, kurkku, herne, maissi, punajuuri, tilli, kesäkurpitsa, fenkoli, munakoiso.

Basilika on perinteinen tomaatin kumppani niin puutarhassa kuin keittiössäkin. Basilika torjuu aromaattisena yrttinä tuholaisia. Vaikutuksen aikaansaamiseksi basilikaa pitää kasvattaa tarpeeksi lähelle tomaattia, mutta ei kuitenkaan liian lähellä, jottei se jää tomaatin varjoon. Sopiva etäisyys on noin 30 cm.

Persiljan sanotaan parantavan tomaatin makua. Kurkun on todettu tutkimuksissa toimivan rikkaruohojen torjujana tomaatin juurella kasvaessaan. Kurkku on allelopaattinen kasvi eli se erittää kasvua estäviä kemikaaleja juuristostaan. Jos tomaatit ovat jo taimettuneet, kasvunestokemikaalit eivät haittaa niitä. Salaatti viileän paikan kasvina viihtyy tomaatin lehtien varjossa.

Kaalit (koko Brassica-suku) ovat tomaatille huonoja kumppaneita, koska ne erittävät allelokemikaaleja, jotka estävät tomaatin kasvua. Lisäksi kaalit tarvitsevat paljon ravinteita kuten tomaatitkin ja tomaatit jäävät usein kilpailussa häviölle. Maissi ei sovi tomaatin kumppaniksi, koska molemmat voivat houkutella samoja tuholaisia. Tillillä voi olla kahdenlaisia vaikutuksia. Nuoret tillin taimet voivat edistää tomaatin kasvua ja karkottaa tuholaisia, mutta täysikasvuisella tillillä vaikutus voi olla päinvastainen. Tomaatti, peruna ja munakoiso ovat kaikki koisokasveja ja siten alttiita samoille taudeille, joten niitä ei pidä kasvattaa liian lähellä toisiaan tai vuoroviljelyssä samalla lohkolla peräkkäin.

Koristekrassi on hyvä kumppani tomaatille, koska se houkuttelee tuholaiset pois tomaateista. Koristekrassia ei kuitenkaan kannata istuttaa aivan tomaatin viereen, koska sillä on syvälle ulottuva juuristo, joka voi häiritä tomaatin juuria. Köynnöskrassit voivat myös vallata tomaatit valtavalla kasvuvoimallaan.

Parsa ja tomaatti sopivat erityisen hyvin yhteen, koska ne erittävät kemikaaleja, jotka karkottavat toisiaan vaivaavia tuholaisia. (Juuriäkämäankeroista tomaateissa ja parsakuoriaista parsoissa – nämä eivät tosin ole ainakaan vielä ongelmana Suomessa. Ruokavirasto pyytää ilmoittamaan juuriäkämäankeroishavainnoista viipymättä. Ruotsissa niitä on havaittu perunantuotannossa). Lisäksi niiden kasvurytmi on täysin erilainen, joten ne eivät kilpaile toistensa kanssa valosta tai ravinteista.

Kiinansipuli toimii hyvänä kumppanina tomaatille, jos useita kiinansipuleita (6 kpl) istutetaan tiiviisti tomaatin taimen ympärille niin, että niiden juuristo kasvaa tomaatin juuriston suojaksi. Tällöin kiinansipuli, joka tuottaa antibakteerisia yhdisteitä juuristollaan, suojaa tomaattia taudeilta ja sen valkosipulille tuoksuvat lehdet suojaavat tomaattia tuholaisilta. Lehtiä tulee leikata käyttöön säännöllisesti, jotta ne pysyvät pehmeinä ja aromikkaina. Kiinansipuli on monivuotinen kasvi ja syksyllä sen voi istuttaa muualle odottamaan seuraavaa kesää.

Raakileet sisälle kypsymään!

Tomaatteja pöydällä. Kuva: Susan Wilander.
Vihreätkin raakileet kannattaa nostaa sisään jälkikypsymään.
Kypsiä tomaatteja pöydällä. Kuva: Susan Wilander.
Ne kypsyvät nopeasti ja maku on hyvä.

Jos tomaattisatoa tulee syksyllä vielä juuri ennen halloja, eivätkä ne enää ehdi ulkona kypsyä, tomaatit voi hyvin ottaa sisälle jälkikypsymään. Irrota vain tomaatit varsista ja laita vaikka keittiön tasolle. Ilmavalla alustalla vihreätkin tomaatit kypsyvät vajaassa parissa viikossa kauniin punaisiksi ilman mitään vippaskonsteja. Tomaatteja kannattaa muutenkin säilyttää huoneenlämmössä jääkaapin sijaan. Silloin niiden maku pysyy parempana. On hyvä muistaa, että tomaatti on yksi etyleeniä erittävä vihannes, joten sen lähelle ei kannata laittaa esimerkiksi kurkkuja, perunoita tai kesäkurpitsoita.

Kuinka montaa tomaattilajiketta aiot kasvattaa tänä kesänä?

Susan