Tomaatinsiemenet multiin ja haaveilu omista makeista tomaateista alkakoon! Posted on 10/04/202210/04/2022 By Susan Wilander Tiedäthän sen huumaavaan tuoksun, kun astut lämpimänä kesäpäivänä kasvihuoneeseen ja ilman täyttää tomaattien aromi? Kyllä vain, se on oikein hyvä syy kasvattaa tomaatteja! Itse kasvatetuissa tomaateissa näkee ja tuntee eron kaupan vihanneksiin ehkä parhaiten kaikista lajeista. Tomaatit ovat parhaimmillaan auringon kypsyttäminä, suoraan kasvista otettuina, lämpiminä ja mehukkaina. Sellaisia saa omista tomaattikasvustoista – avomaalta, kasvihuoneesta tai parvekkeelta – valitsemalla itselleen sopivan lajikkeen. Evakko vai Sungold? Lajikkeen valinta onkin vaikein tomaatinkasvatuksen vaihe. Valinnanvaraa on loputtomasti: runko- ja pensastomaatteja, amppelitomaatteja, avomaalla tai kasvihuoneessa viihtyviä, punaisia, keltaisia, vihreitä, ruskeita, mustia ja monivärisiä, isoja pihvitomaatteja ja pieniä kirsikkatomaatteja ja kaikkea siltä väliltä. Makuerot ovat ihan oma lukunsa. Valitse oma lajikkeesi/lajikkeesi sekä makumieltymysten että kasvatusolosuhteiden mukaan. Kasvihuonetomaattia ei kannata laittaa avomaalle, toisaalta lasitettu parveke voi olla jopa liian kuuma tomaatille. Tomaatteja kypsymässä lasitetulla parvekkeellamme. Tuuletuksesta saa aurinkoisina päivinä pitää tarkasti huolta – kuten myös kastelusta! Vielä ehtii! Somea seuratessa voisi ajatella, että tomaatit on jo kylvetty eikä enää ole mitään tehtävissä. No, vielä ehtii. Tomaatin esikasvatusaika on noin 8 viikkoa, joten nyt kylvetyt tomaatit ovat valmiita ulos kesäkuun puolivälissä – juuri kun hallanvaara on ohitse. Kylmyyttä tomaatti ei nimittäin siedä. Jos aloittaa esikasvatuksen jo maaliskuun alussa on syytä olla kasvivalot ja kasvihuone odottamassa. Tomaatintaimet venähtävät helposti sisällä kasvatettaessa hennoiksi ja honteloiksi. Epätoivoon ei kuitenkaan ole syytä. Tomaatilla on erinomainen kyky kasvattaa juuria varteensa ja siksi sen voi istuttaa uudelleen huomattavasti entistä syvemmälle. Poista vain lehden maan alle jäävästä osasta vartta. Näin tomaatin taimi vahvistuu ja hontelostakin tomaattiteinistä kasvaa tukevavartinen kasvi auringonvaloon päästyään. Taimia voi koulia ulkotiloja odotellessa syvempiin ruukkuihin useamman kerrankin. Maitopurkit ovat tähän tarkoitukseen käteviä – syvyyttä voi säätää helposti leikkaamalla sopivan pituisen ruukun purkista ja tomaatin saa helposti ulos purkista leikkaamalla sen auki. Vuonna 2019 Evakko-tomaatin taimeni näyttivät tältä 14.4. Tänä keväänä tomaatinsiemeneni ovat juuri itäneet, kylmä kevät on kannustanut myöhentämään kylvöä. Tomaattiruukut Jos kasvattaa tomaatteja ruukussa, on hyvä varata niille tarpeeksi multatilaa. Kasvusäkit ovat helppo valinta, muuten tilava ämpäri tai 20-30 litran ruukku on hyvä. Riittävän tilava ruukku auttaa sekä tarjoamaan tomaatille tarpeeksi ravinteita (lisää varastolannoite ruukkuun) että helpottaa kastelun tasapainottamisessa. Tomaatit ovat juoppoja ja kesäkuumalla tarvitsevat runsaasti vettä. Iso runkotomaatti voi tarvita jopa 4 litraa vettä päivässä. Toisaalta kastelussa tulisi pyrkiä tasaisuuteen, jotta välttää hedelmien halkeilun. Epätasainen kastelu nimittäin häiritsee tomaatin ravinteiden saantia ja tästä voi olla seurauksena halkeilua tai latvamätää. Kastelu on parasta tehdä aamupäivällä, jotta kasvit eivät jää kosteiksi yötä vasten ja altistu harmaahomeelle. Kun hedelmät alkavat kypsyä, kastelua voi vähentää. Altakastelu on paras vaihtoehto, koska silloin tomaatin juuret kasvavat syvälle ja pysyvät paremmin kosteina. Jos kasvia kastellaan päältä, pitäisi kerralla antaa reilusti vettä ja antaa pintamullan sitten kuivahtaa kastelujen välissä. Varastolannoite on kätevä tapa varmistua riittävästä ravinnemäärästä. Kaiva ruukun multatilaan kuoppa kasvin viereen ja lisää sinne lannoitteen ohjeen mukainen määrä lannoiterakeita. Pakkauksissa kerrotaan, sopiiko lannoite varastolannoitukseen. Kannattaa suosia nimenomaan tomaateille tarkoitettuja luonnonmukaisia lannoitteita ja välttää liikaa typpilannoitusta, joka kasvattaa lehtiä, muttei hedelmiä. Kukintavaiheessa tomaatti kaipaa fosforia ja hedelmiä kasvattaessaan kaliumia. Varastolannoitus uusitaan pari kertaan kesän aikana. Runkotomaateille on hyvä laittaa istutuksen yhteydessä juuripaakun alta lähtevä tukilanka, joka kierretään myötäpäivään rungon ympärille ja kiinnitetään kattoon tai muuhun yläpuolella olevaan tukeen. Pensastomaatitkin tarvitsevat useimmiten tukikepin viimeistään sitten kun kypsyvät hedelmät alkavat painaa oksia. Tukena voi myös käyttää aitaverkkoa, jonka asettaa taimen ympärille istuttaessa tai erilaisia tikapuu- tai tiipii-mallisia tukikehikoita. Ottakaa varkaat kiinni! Tomaatin varkaat ovat rungon lehtihangoista lähteviä uusia sivuversoja. Ne on syytä poistaa runkotomaateista, joissa tosin voi kasvattaa myös kaksirunkoista tomaattikasvia. Se antaa usein enemmän satoa yksirunkoiseen verrattuna. Ajatus varkaiden poistamisen takana on taata tomaatille tarpeeksi energiaa hedelmien tuottamiseen, kun sen ei tarvitse kasvattaa runsaasti sivuversoja. Pensastomaateista varkaita ei tarvitse poistaa – niiden kuuluukin kasvaa pensasmaisesti. Viime vuosina on yleistynyt lehtien poistaminen tomaatin rungosta siinä vaiheessa, kun hedelmät ovat kypsymässä. Voi olla ihan hyvä idea poistaa alimpia lehtiä, jotka ovat jo kellastuneet. On kuitenkin syytä muistaa, että tomaatti yhteyttää ja kerää energiaa itselleen lehtien avulla. Siitä syntyy myös hedelmien makeus. Ihan kaljuksi sitä ei siis ole syytä nyppiä. Lehdet myös suojaavat kypsyviä hedelmiä auringon paahteelta – ilman lehtien suojaa hedelmien kannan ympäristö voi jäädä vihreäksi. Toinen kiistelty kysymys on runkotomaattien latvominen. Toisten mielestä latvominen jouduttaa hedelmien kypsymistä. Toiset taas katsovat, että kasvit leikkaaminen syyskesällä kosteiden ilmojen ja siten tautiriskien kasvaessa aiheuttaa vain turhia vaikeuksia. Itse en ole tomaattejani koskaan latvonut, joten kokemusta ei ole. Evakko on pensastomaatti, joka pysyy varsin hyvin itsekin pystyssä. Hedelmäterttujen kasvaessa sekin tosin tarvitsee vähintäänkin seinästä tukea. Kumppanit avuksi Tautien esiintymistä voi ehkäistä parhaiten kasvattamalla tomaatit väljästi ja pitäen huolen riittävästä ilman vaihtumisesta ja tuulenvireestä kasvin ympärillä. Maaperästä tulevia taudinaiheuttajia voi torjua kumppanuuskasveilla – samettikukka on näistä tutkitusti tehokkain – sekä vuoroviljelyllä eli tomaattien kasvupaikkaa kannattaa vaihtaa vuosittain ja ruukut pestä huolella ennen uusien taimien istuttamista. Tuholaisia voi karkottaa kasvattamalla tomaatin ympärillä basilikaa, minttua tai persiljaa. Avomaantomaattien vieressä viihtyvät myös pensaspapu, salaatti, purjo, retiisi, retikka, raparperi, selleri, pinaatit, sipuli, porkkana, parsa, kehäkukka, koristekrassi, samettikukka, valkosipuli, kurkkuyrtti ja kiinansipuli. Sen sijaan kaalit, peruna, kurkku, herne, maissi, punajuuri, tilli, kesäkurpitsa, fenkoli ja munakoiso ovat huonoja kumppaneita tomaatille. Basilika on erinomainen kumppani tomaatille ja viihtyy samoissa olosuhteissa. Sadonkorjuun aika Kun ihania, makoisia omia tomaatteja alkaa sitten kypsyä, on aika nauttia oman sadon hedelmistä! Tomaatit ovat kypsiä, kun ne antavat kevyesti puristettaessa hieman periksi. Jos kaikki sato ei ehdi kypsyä syksyllä ennen ilmojen kylmenemistä, voi viimeiset hedelmät poimia sisälle jälkikypsytykseen. Täysin vihreätkin tomaatit onnistuu useimmiten kypsyttämään ihan huoneenlämmössä pöydällä pitäen. Jos tomaateissa on hieman väriä, kypsytys on sitäkin nopeampaa. Muita hedelmiä tai pussiin sulkemista ei tarvitse tehdä, eikä ehkä kannatakaan, koska liian nopeassa kypsytyksessä voi olla vaarana pilaantuminen. Mitä tomaatteja kasvatat tänä kesänä? Susan Blog esikasvatusevakko-tomaattihyötykasvitlatvominensiemenetsungold-tomaattitomaattivarkaiden poistaminen
Blog Kevätmessuilla puutarha rönsyilee Posted on 08/04/202208/04/2022 Korona-aika pisti Helsingin puutarhamessut hyllylle, mutta nyt päästiin taas kokoontumaan Kevätmessuille puutarhaharrastajien kesken. Selvästi messuilua oli kaivattukin ja kaikilla tuntui olevan yhteinen toive lumien pikaisesta sulamisesta! Tänä vuonna minulla on mielessäni vihreä, vehreä, värikylläinen ja myös hyötykasveista runsas puutarha. Viime kesän pihaniityt jatkavat toivottavasti yhtä mahtavalla pörriäissuosiolla. Lasitettu parvekkeemme pääsee… Read More
Blog Kohopenkki kohentaa puutarhaharrastusta Posted on 06/10/202306/10/2023 Nyt syksyllä on paras hetki tehdä uudet kohopenkkityyliset no dig -kasvimaat tai kasvilavat odottamaan ensi kevättä. Talven aikana kasvualusta ehtii muhia valmiiksi ja kohopenkki tai -lava lämpenee keväälläkin ajoissa uusille istutuksille. No dig tarkoittaa sitä, ettei kasvualustaa muokata. Kohopenkin voi tehdä suoraan nurmelle. Jos monivuotisia rikkakasveja on paljon, ne kannattaa… Read More
Blog Vesimelonia omalta parvekkeelta! Posted on 21/04/202221/04/2022 Tänä kesänä meillä herkutellaan omilla vesimeloneilla! Tai se olisi ainakin haaveissa, katsotaan miten käy. Jotta haaveista tulisi totta, kokosin hieman vesimelonin kasvatusohjeita kokeneemmilta. Näillä ohjeilla toivottavasti pääsee oman mehukkaan ja syvän punaisen herkun ääreen! Oikea lajike Vesimelonista (Citrullus lanatus tai C. vulgaris) on monia eri lajikkeita. Kannattaa valita lajike, joka… Read More
Hei, Ei valitettavasti! Suosittelen tarkastamaan Maatiaisen verkkopuodista https://www.maatiainen.fi/puoti/ . Nyt siellä ei vielä ole kaikkia uusia siemeniä, joten helmikuuhun mennessä saattaa valikoimaan ilmestyä Evakko-tomaattiakin. 🙂 Susan