Muuttuva metsä – Opas jatkuvaan kasvatukseen Posted on 24/10/202324/10/2023 By Susan Wilander Pekka Juntti ja Anna RuohonenMuuttuva metsä – Opas jatkuvaan kasvatukseenLike 2023, s. 216 Tiesitkö, että Suomessa jatkuva kasvatus tuli lailliseksi vasta vuonna 2014? Sitä ennen 60 vuoden ajan avohakkuu oli ainoa sallittu metsänkäytön muoto. Itse muistan ihmetelleeni tätä kyllä. Avohakkuita on perinteisesti perusteltu sillä, että ne muistuttavat luonnon omaa toimintaa – metsäpalot ”hakkaavat” metsän säännöllisesti alas, jolloin se uudistuu kerralla. Uudet tutkimukset ovat paljastaneet tämän varsin tarkoitushakuiseksi myytiksi. Metsäpalot ovat olleet huomattavasti harvinaisempia, kuin aiemmin luultiin. Suomalaisissa metsissä metsäpalokin on yleensä tuhonnut vain noin puolet puista ja jättänyt maaperän lähes ennalleen. Avohakkuista ei voi sanoa samaa. Jatkuvassa kasvatuksessa valitaan ensin säästettävät puut eli metsän emot. Ne ovat suuria ja terveitä puita, joiden siemenistä syntyy paljon uusia taimia. Sen jälkeen poimintahakkuun avulla hakataan tukkipuukokoista puuta, josta saa parhaan hinnan. Tuloksena on nuortunut sekametsä, josta voi seuraavan kerran hakata tukkipuuta 15-20 vuoden kuluttua. Avohakkuussa satavuotias metsä hakataan, maanpinta rikotaan, jotta uudet taimet saadaan juurtumaan, aukealle pian ilmestyvää horsmaa ja heinää käydään poistamassa, jotta taimet eivät hukkuisi niiden sekaan ja parin vuoden päästä taimikko perataan ja kun se on viisimetristä, se raivataan. Ensiharvennus tehdään yleensä 20-30 vuoden kuluttua ja sen jälkeen toinen harvennus, joka on yleensä ensimmäinen kerta, kun metsästä saadaan jälleen kunnolla tuloja. Uusi avohakkuu seuraa sitten 50-120 vuoden päästä. En ole metsänomistaja, mutta jatkuva kasvatus vaikuttaa kyllä huomattavasti houkuttelevammalta. Sitä myös käytännössä harjoitettiin yleisesti aina toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin asti. Sodan jälkeen metsistä tuli pelkkä talouden resurssi, josta otettiin kaikki irti – heti. Kaikki metsänhoidon ammattilaiset eivät tuolloinkaan olleet samaa mieltä, mutta vuonna 1948 kuusi metsäalan ammattilaista laati ”harsintajulkaisun”, jossa vaadittiin käytännössä jatkuvan kasvatuksen mukaisen metsänhoidon loppua. Julkaisu johti nopeasti avohakkuiden muotoutumiseen ainoaksi hyväksytyksi menetelmäksi. 1970- ja 80-luvuilla tämä johti jopa oikeudenkäynteihin sellaisia metsänomistajia vastaan, jotka olivat hakanneet metsiään ”poimimalla”. Piirimetsälautakunnat saattoivat avohakata ja viljellä yksityisten metsiä itse. Vuonna 1950 Suomen metsistä 25% oli hakkaamatonta luonnonmetsää. Vuonna 2000 sellaista metsää oli jäljellä 5%. Metsien mukana on kadonnut ja muuttunut uhanalaiseksi iso joukko eläimiä ja muuta kasvillisuutta, joka on ollut metsistä riippuvaista. Olisikohan tästä kirjasta nyt trendin kääntäjäksi ja jatkuvan kasvatuksen suosion nostajaksi? Kirjasta löytyvät ohjeet jatkuvaan kasvatukseen erilaisissa metsissä, ongelmien – kuten tuholaisten ja kuusettumisen – taklaamiseen ja sen muistamiseen, että metsä on muutakin kuin puuteollisuuden raaka-ainetta tuottava viljelys. Susan Kirja-arvostelu jatkuva kasvatusmetsänhoito
Kirja-arvostelu Muutosten maa – Suomen lasten ympäristöhistoria Posted on 21/09/202420/09/2024 Jussi Kaakinen & Juha Kuisma & Kirsti Manninen:Muutosten maa – Suomen lasten ympäristöhistoria Otava, 2024 s. 135 Muutosten maa on koko perheen tietokirja, joka kertoo Suomen ympäristön historiasta. Suomeen asettuneiden ihmisten, eläinten ja kasvien selviytyminen sopeutumalla paikallisiin olosuhteisiin kuvataan mielenkiintoisesti. Runsas kuvitus kantaa lukijan koko historian läpi pysähtyen jokaisella aukeamalla… Read More
Kirja-arvostelu Monivuotiset vihannekset ovat mukavuudenhaluisen puutarhurin pelastus Posted on 10/10/202310/10/2023 Philipp Weiss, Annevi Sjöberg, Daniel LarssonMonivuotiset vihannekset – Löydä, kasvata, nautiKurmakka – Organic Food Oy, Henna Jämsä, Muuna Ant-Wuorinen ja Marja Nuora, 2022, s. 221. Viime vuosina joukkorahoitusta on käytetty monenlaisien projektien toteuttamisessa, myös kirjaprojekteissa. Monivuotiset vihannekset on yksi tällainen kirja. Alkuperäinen ruotsinkielinen teos syntyi joukkorahoituksen tuella, samoin tämä suomenkielinen… Read More
Kirja-arvostelu Talven perennojen kauneus yllättää Posted on 15/01/202415/01/2024 Tuovi MutanenTalven perennojen kauneusAurinko Kustannus, s. 207 Paksut lumikinokset peittävät nyt maan ja pakkanen paukkuu. Kun katsoo ikkunasta ulos puutarhaan, mitä siellä näkyy? Talventörröttäjät luovat puutarhaan omaa herkkää ja haikeaa kauneuttaan. Niillä on kuitenkin myös muita kuin esteettisiä arvoja. Tuovi Mutasen uusi tietokirja Talven perennojen kauneus pureutuu syvälle kasvien elämään… Read More