Monivuotiset vihannekset ovat mukavuudenhaluisen puutarhurin pelastus Posted on 10/10/202310/10/2023 By Susan Wilander Philipp Weiss, Annevi Sjöberg, Daniel LarssonMonivuotiset vihannekset – Löydä, kasvata, nautiKurmakka – Organic Food Oy, Henna Jämsä, Muuna Ant-Wuorinen ja Marja Nuora, 2022, s. 221. Viime vuosina joukkorahoitusta on käytetty monenlaisien projektien toteuttamisessa, myös kirjaprojekteissa. Monivuotiset vihannekset on yksi tällainen kirja. Alkuperäinen ruotsinkielinen teos syntyi joukkorahoituksen tuella, samoin tämä suomenkielinen käännös. Suomalaisella versiolla oli jopa tuplasti tukijoita alkuteokseen verrattuna – 426! Monivuotiset vihannekset ovat selvästikin osuneet nyt ajan hermoon ja suomalaiseen makuun. Kirjan kirjoittajilla on kaikilla alun perin tausta muualla kuin puutarha- tai maatalousalalla. He ovat kuitenkin tutustuneet monivuotisten vihannesten kasvattamiseen jo pitkään ja tekevät sitä nykyään vähintäänkin puoliammattimaisesti. Pentti Alanko on kirjoittanut kirjaan esipuheen. Hän sopiikin tähän tehtävään erinomaisesti mitä moninaisempien ravintokasvien pitkäaikaisena puolestapuhujana. Kirja alkaa monivuotisten vihannesten esittelyllä. Vaikka monet niistä ovat tuttuja – parsa, raparperi, piparjuuri – toiset ovat vielä tuntemattomampia, kuten mukulapapu, hyvänheikinsavikka tai hertta-aralia. Monivuotiset vihannekset ovat mukavuudenhaluisen puutarhurin valinta. Perennat ovat helppohoitoisia, kun ne on kerran saanut viihtymään ja kasvamaan. Niillä on myös pitkä satokausi. Paikallisiin oloihin sopeutuneina ne lisäävät myös luonnon monimuotoisuutta ja ovat hyödyllisiä ympäristölle. Kuinka ollakaan, useimmat monivuotiset vihannekset sisältävät enemmän ravintoaineita kuin yksivuotiset. Tähän vaikuttaa kolme tekijää: karvas maku, joka kertoo alkuperäisten antioksidanttien ja ravintoaineiden läsnäolosta; syvä ja pysyvä juuristo, joka takaa kasville helpon pääsyn ravinteisiin; varhain alkava kasvukausi antaa monivuotisille etumatkaa ja suurempi määrä auringonvaloa kasvattaa C-vitamiinipitoisuutta. Tässä listassa silmään osuu heti karvaus. Se ei kuulosta vihanneksen ominaisuutena positiiviselta. Kirja kuitenkin antaa lukijalle oivat perustelut muuttaa suhtautumistaan. Karvaus ei aina tarkoita välteltävää, antioksidantit ja muut hyödylliset aineet maistuvat usein karvailta. Tämä karvaus tuntuu esimerkiksi rukolassa, tummassa suklaassa ja kahvissa. Vihannesten monivuotisuus on käytännössä riippuvaista myös kasvuolosuhteista. Kaikilla ei ole samaa talvenkestävyyttä ja kasvin ikä ylipäätään voi vaihdella muutamasta vuodesta vuosikymmeniin. Toiset kasvit ovat niin elinvoimaisia, että niiden leviämistä on jopa syytä rajoittaa. Tähän kirjaan on valittu sellaisia kasveja, jotka pärjäävät Pohjolan ilmastossa, jotkut tosin vain Etelä-Suomessa. Mukana on niin puita, pensaita, lehtivihanneksia kuin juurikkaitakin tutuista tuntemattomampiin: vuorijalava, merijuurikas, sikuri, voikukka, ilmasipuli, käärmeenlaukka, isomaksaruoho, humala, rohtosalkoruusu, kuunlilja, jne. Kaikista lajeista on kerrottu perustiedot, kasvatusohjeet ja käyttövinkkejä. Kirjan toinen osa keskittyy monivuotisen kasvattamisen opastamiseen. Erityisesti painotetaan sekaviljelmiä, joissa kasvit viihtyvät paremmin, niiden hoito on helpompaa ja ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Yksi tapa sekaviljellä on hyötymetsäpuutarha. Kirjan kolmas osa antaa runsaasti reseptejä vihannesten käyttöön sekä kasvien kasvatus ja satotietoja sekä ravintoarvotietoja taulukoituna. Susan Kirja-arvostelu joukkorahoituskirja-arvostelumonivuotiset vihanneksetpuutarha
Kirja-arvostelu Talven perennojen kauneus yllättää Posted on 15/01/202415/01/2024 Tuovi MutanenTalven perennojen kauneusAurinko Kustannus, s. 207 Paksut lumikinokset peittävät nyt maan ja pakkanen paukkuu. Kun katsoo ikkunasta ulos puutarhaan, mitä siellä näkyy? Talventörröttäjät luovat puutarhaan omaa herkkää ja haikeaa kauneuttaan. Niillä on kuitenkin myös muita kuin esteettisiä arvoja. Tuovi Mutasen uusi tietokirja Talven perennojen kauneus pureutuu syvälle kasvien elämään… Read More
Kirja-arvostelu Satoisa metsäpuutarha – kasvata syötävää kaikkialla Posted on 24/09/202424/09/2024 Philipp Weiss & Annevi Sjöberg:Satoisa metsäpuutarha – Kasvata syötävää kaikkiallaOmakustanne 2024, s. 461 Useimpien puutarhakasvien luonnollinen kasvuympäristö on lehtometsän kaltainen monimuotoinen ekosysteemi. Silti kasvatamme niitä enimmäkseen isoissa monokulttuureissa kuten viljakasveja ja keskitymme yksivuotisiin kasveihin. Monivuotiset vihannekset -kirja avasi monen silmät uusille mahdollisuuksille puutarhassa ja Satoisa metsäpuutarha -teos vie kokemuksen vielä… Read More
Kirja-arvostelu Muuttuva metsä – Opas jatkuvaan kasvatukseen Posted on 24/10/202324/10/2023 Pekka Juntti ja Anna RuohonenMuuttuva metsä – Opas jatkuvaan kasvatukseenLike 2023, s. 216 Tiesitkö, että Suomessa jatkuva kasvatus tuli lailliseksi vasta vuonna 2014? Sitä ennen 60 vuoden ajan avohakkuu oli ainoa sallittu metsänkäytön muoto. Itse muistan ihmetelleeni tätä kyllä. Avohakkuita on perinteisesti perusteltu sillä, että ne muistuttavat luonnon omaa toimintaa… Read More