Leikkokukat – mitä kannattaa kasvattaa itse?

Yhä useampi on innostunut kasvattamaan leikkokukkia omassa puutarhassa. Eikä ihme – kukat kaunistavat sekä puutarhaa että kotia samalla vaivalla. Mutta mitä leikkokukkia oikeasti kannattaa kasvattaa itse? Asiaa voi miettiä kysymällä itseltään muutaman kysymyksen:

• Mitkä ovat lempikukkiani? Tämä on tietenkin ykköskysymys. Aikaa ja vaivaa kannattaa uhrata vain niihin kasveihin, joista oikeasti pitää. Jotta puutarha näyttäisi kauniilta, kannattaa leikkokukkakasvatusta suunnitellessa varata kukille niin paljon tilaa, että kimppujen ottamisen jälkeenkin puutarhassa on vielä kukkia.
• Kuinka paljon olen valmis näkemään vaivaa kukkien takia? Haluanko kastella, lannoittaa, latvoa ja kitkeä rikkaruohoja saadakseni mahtavia kukkia, vai valitsenko ennemmin vähemmälläkin hoidolla pärjääviä kestävyyskaunottaria?
• Mistä lajeista saa parhaan kustannushyötysuhteen? Siemenpussien hinnoissakin on eroja lajeittain, mutta varsinkin eroja on siinä, kuinka paljon siemeniä pusseissa on. Isosiemenisillä lajeilla pussissa on yleensä vain muutama siemen, minisiemenisillä voi olla satoja. Jos lajista on vaikea saada siemeniä, pieniäkin siemeniä voi olla vain 5-10.
• Vaatiiko laji esikasvatuksen ja kuinka pitkään? Tammikuussa esikasvatukseen kylvettävät lajit asettavat ihan eri vaatimukset harrastuneisuudelle kuin toukokuun alussa pihamultiin heitettävät lajit. Olenko valmis sijoittamaan kasvivaloihin ja hoitamaan kylvöksiä puoli vuotta sisätiloissa?

Entä kumppanuuskasvit?

Kumppanuuskasvit voi ja kannattaa ottaa huomioon myös leikkokukkaviljelmiä suunnitellessa. Monet leikkokukat ovat hyödyllisiä kumppanuuskasveja hyötykasveille. Parhaimmillaan saat puutarhasta ravintoa sekä mielelle että keholle. Kumppanuuskasveiksi ja leikkokukiksi sopivat mm. auringonkukat, isoköynnöskrassit, asterit, kehäkukat, kosmoskukat, kuunliljat, ruusut, tsinniat, punahatut, leimut ja samettikukat.

Esikasvatus vai suorakylvö?

Monet leikkokukat hyötyvät esikasvatuksesta, mutta eivät kaikki. Esikasvatettavia lajeja ovat esimerkiksi: tsinniat, samettikukat, daaliat, leijonankidat, kiinanasterit ja tarhaleukoijat.

Suorakylvöllä pärjäävät mainiosti: ruiskaunokit, kehäkukat, unikot, tuoksuherneet, kosmoskukat, isosilkkikukat, kesämalvikit, tarhaneidot, malopit, tarhakakkarat, kesäharsot ja punapellavat.

Viimeisenä kohtalonkysymys – pitääkö latvoa vai ei?

Latvominen eli taimen latvan katkaiseminen saa taimen haarautumaan. Näin kasvista tulee tuuheampi, pensasmainen ja se tuottaa enemmän kukkia. Kaikki kasvit eivät kuitenkaan tykkää latvomisesta. Latvoa kannattaa ainakin tuoksuherneitä, kosmoskukkia, revonhäntiä, tsinnioita, leijonankitoja, samettikukkia ja daalioita.

Latvomista voi miettiä myös siltä kannalta, että sitä ei kannata tehdä niille kasveille, joista toivoo yksirunkoisia eikä sellaisille, jotka tekevät vain yhden kukkavanan. Tällaisia ovat mm. jotkut auringonkukat ja leukoijat. Jotkut kasvit taas haarautuvat ilman latvomistakin; jos kasvilla on ruusukemainen vihreä osa, josta kukkavanat nousevat, latvominen ei hyödytä. Näitä kasveja ovat mm. koristeporkkanat ja ikiviuhkot.

Mistä kohtaa sitten leikataan? Kun kasvi on noin 10-20 cm korkea ja siinä on vähintään kaksi oikeaa lehtiparia sirkkalehtien lisäksi, se voidaan latvoa. Leikata voi joko vain ylimmän lehtiparin tai, jos haluaa kokeilla latvuksen juurruttamista, pari ylintä lehtiparia (silloin oikeita lehtipareja pitää tietenkin jäädä vähintään kaksi myös alkuperäiseen taimeen). Oikea leikkauskohta on juuri lehtihangan nivelen yläpuolelta. Esimerkiksi basilikan latvus juurtuu nopeasti vesilasissa. Nopeasti kasvavia lajeja voi latvoa useamman kerrankin, kunhan muistaa leikata niin, että kasviin jää tuo nivelkohta, josta uudet haarat alkavat kasvaa.

Susan