Blog · 30/06/2022

valkoinen pionin kukka

Keskikesän puutarhan satoa

Kesäkuun lopulla puutarhassa on kasvu kiivaimmillaan, mutta satoa tulee vasta muutamista lajeista. Salaatit ja muut lehtivihannekset sekä retiisit ovat jo syöntivalmiina – myös puutarhan kutsumattomille vieraille – joten niiden tuotoksia voi jo hyödyntää.

Warted hubbard kukkii kauniisti. Saisikohan näistä tänä syksynä kurpitsoitakin?

Muilla viljelykasveilla voi ihailla kasvun ihmettä. Miten pienestä siemenestä on jälleen kerran kasvanut valtava kurpitsa, jonka teekupin kokoiset kukat suorastaan huutavat pölyttäjiä luokseen?

Sibirjak-tomaatin raakileet ovat jo hyvässä kasvussa. Toinen lavan tomaatintaimista katkesi lähes kokonaan jo aloitettuaan kukinnan, mutta tuin sen pystyyn ja multasin katkeamiskohdan. Se on kasvanut hyvin ja raakileista päätellen kehittänyt uudet juuret.

Tomaateilla on avomaallakin jo isoja raakileita, kiitos lämpimien säiden. Paahde vaatii kuitenkin myös runsasta kastelua, erityisesti lavoissa kasvaville tomaateille. Kylvin nämä tomaatit huhtikuun 5. päivä. Oma kokemukseni onkin, että tomaattien kanssa on turha kiirehtiä. Etenkään, jos ei ole lämmitettyä kasvihuonetta. Satoa ehtii saada hyvin myöhemminkin kylvetyistä siemenistä ja taimet ovat alusta asti vahvempia, kun ne saavat enemmän valoa ja ne voi viedä ulos puutarhaan pienempinä.

Pian on varmaan hyvä viritellä tukirakennelmia melonille.

Vesimeloni ’Sugar Baby’ on aivan uusi tuttavuus minulle, mutta tähän astisen kokemuksen perusteella ehdottomasti kiinnostava sellainen. Taimet ovat kasvaneet hyvin ja vahvoina, ja meloneitakin on tulossa hyvää vauhtia. Saapa nähdä kuinka isoksi nämä kasvavat.

Idänunikot ovat sitkeitä perennoja ja niiden kukat valtavan kokoisia. Paperinohuet terälehdet hehkuvat syvää oranssinpunaa, mutta kukinta kestää vain hetken.

Nyt ovat kukassa puutarhani lempilapset: pionit ja idänunikot. Kummallakin kukkaloisto on vertaansa vailla, mutta usein harmillisen lyhytaikainen. Muutamalla eri aikaan kukkivalla pionilla kautta voi yrittää pidentää.

Mikä sinun puutarhassasi on juuri nyt parhaimmillaan?

Susan